Paavo Häikiö

Olitko itseoppinut ennen kuin kävit kitaratunnilla Roon kanssa ja miksi olet päättänyt hankkia oppia kitarakitaransoitonopettajan?
Paavo H: Oli kitara mutta ei oikein yksin päässyt alkuun, joten päätin mennä tunneille. Ja se kannatti, aika nopeasti päästiin jo soittamaan yksinkertaisia kappaleita.

Onko kommunikaatio helppoa Roon kanssa? Tuntuuko, että Roo ymmärtää sinun tavoitteesi ja tarpeesi?
Paavo H: Roo muistaa yllättävän hyvin oppilaiden heikkoudet ja vahvuudet ja osaa keskittyä oikeisiin asioihin. Välillä itse haluaa mennä liian nopeasti eteenpäin, vaikkei ole vielä tarpeeksi osaamista. Roo löytää puuttuvat palikat, joita itse ei edes ymmärtäisi kysyä.

Löytyykö Roon studiosta sopivat tilat ja tarvikkeet? Mitä laitteita puuttuu sinusta?
Paavo H: Kitaraharjoitteluun kyllä.

Opetteleeko Roo musatyylin joka kiinnostaa sinua?
Paavo H: Olen käynyt sekä yksilötunneilla että ryhmätunneilla, ja yksilötunneilla olen saanut keskittyä itse valitsemaani musiikkiin ja sen harjoitteluun. Aika monia kappaleita on harjoiteltu viimeisen puolentoista vuoden aikana mm. I Will Stay, La Grange, House Of The Rising Sun…

Kuinka tyytyväinen olet tällä hetkellä kitaransoitto taitoihisi, mitä haluaisit parantaa, saavutatko tavoitteesi?
Paavo H: Viime kuukaudet olen keskittynyt erilaisten soolojen harjoittelemiseen, ja siinä kyllä riittää tekemistä vielä pitkälle tulevaisuuteen. Olen aikaisemmin soittanut myös viulua, ja jokainen soittaja tietää että aina löytyy lisää harjoiteltavaa. Jos alun perin tavoitteeni oli se, että kavereiden kanssa voi soitella yhdessä, niin se on saavutettu, ehkä nyt tähtäin on noussut vähän korkeammalle jo.

Soitatko bändissä ja miten tunnit auttavat sinua bändisoitossa?
Paavo H: En varsinaisesti bändissä, kavereiden kanssa toisinaan. Yksilötunneilla on käyty lävitse niitä biisejä mitä tuossa on tarvittu.

Eteneekö Roo liian nopeasti tai hitaasti?
Paavo H: 
Kaikki on oikeastaan kiinni omasta harjoittelusta ja motivaatiosta. Oman etenemisen mukaan on edetty.

Suosittelisitko kitaratunteja kaverille?
Paavo H: Ehdottomasti. Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan uutta hienoa harrastusta.

Onko motivaatiosi soittaa kitaraa noussut?
Paavo H: 
Se on ollut korkealla koko ajan.

Visit Us On YoutubeVisit Us On FacebookCheck Our Feed