Olitko itseoppinut ennen kuin kävit kitaratunnilla Roon kanssa ja miksi olet päättänyt hankkia kitaransoitonopettajan?
Niina V: Olen käynyt kitaratunneilla joskus 13-14-vuotiaana muutaman kuukauden ajan ja sen jälkeen soitellut vähän itsekseni, pääosin samoja, yksinkertaisia biisejä. Halusin vihdoinkin oikeasti oppia soittamaan kitaraa ja muutto Helsinkiin tarjosi hyvän mahdollisuuden aloittaa uusi harrastus.
Onko kommunikaatio helppoa Roon kanssa? Tuntuuko että Roo ymmärtää sinun tavoitteesi ja tarpeesi?
Niina V: On helppoa, Roo on saanut nopeasti hyvän käsityksen siitä millaisesta musiikista tykkään ja minkälaisia juttuja olen kiinnostunut soittamaan. Koen että Roo tietää opettajana minua paremmin tarpeeni ja osaa ehdottaa harjoituksia sen mukaan miten on parasta edetä. En osaisi itse ehdottaa mitä milloinkin olisi parasta treenata, on hyvä että Roo suunnittelee miten mennään eteenpäin.
Löytyykö Roon studiosta sopivat tilat ja tarvikkeet? Mitä laitteita puuttuu sinusta?
Niina V: Soitan akustista kitaraa, joten mitään sen kummempia laitteita en tarvitse. Myös tila on hyvä ja miellyttävä.
Opetteleeko Roo musatyylin joka kiinnostaa sinua?
Niina V: Kyllä. Vaikka Roon oma tyyli on erilainen, on hienoa että hän tutustuu oppilaiden erilaisiin musamakuihin ja opettaa erityylisiä biisejä samanlaisella motivaatiolla. Se tekee opiskelusta erittäin mielekästä, että saa soittaa sellaista musiikkia mistä itse tykkää.
Kuinka tyytyväinen olet tällä hetkellä kitaransoitto taitoihisi, mitä haluaisit parantaa, saavutatko tavoitteesi?
Niina V: Soittamisinto menee ainaista vuoristorataa – silloin on tosi kivaa kun oppii jotain, silloin turhauttaa kun tuntuu että joku asia on erityisen vaikea sisäistää. Yleensä koen että tavoitteiden saavuttaminen on pitkälti itsestäni kiinni, asiat oppii kun vaan harjoittelee tarpeeksi. Yleisesti ottaen olen tyytyväinen soittamiseen, olen oppinut uusia juttuja ja innostun nykyään soittamaan kotona useammin. Vaikka kotonani on aina ollut kitaroita, ennen tuntien aloitusta saattoi mennä kuukausia etten koskenut kitaraan ollenkaan, niin ei varmasti käy enää. Haluaisin yleensäkin parantua ja kehittyä soittajana, oppia oikeastaan kaikenlaista mitä monipuoliseen soittotaitoon kuuluu. Myös laulaminen soittamisen yhteydessä kiinnostaa tulevaisuudessa.
Soitatko bändissä ja miten tunnit auttavat sinua bändisoitossa?
Niina V: En soita.
Eteneekö Roo liian nopeasti tai hitaasti?
Niina V: Tahti on yleensä hyvä, teoria-asioissa joudun miettimään vähän enemmän mistä on kysymys, niin ne menevät välillä nopeasti. Tahti vaatii sen, että harjoituksia pitää opetella kotona, mutta se on hyvä niin, että päästään eteenpäin. En ehdi aina harjoitella kotona niin paljon kuin haluaisin, mutta se on ihan oma aikatauluongelma.
Suosittelisitko kitaratunteja kaverille?
Niina V: Kyllä suosittelisin. Erityisesti siksi, että Roo vaikuttaa opettavan musiikillisesti hyvin erityylisiä ja eritasoisia oppilaita, eikä ole jumiutunut yhteen tyylisuuntaan tai tapaan. Uskon että monipuolinen ja personoiva opetustyyli sopii monille erilaisille oppilaille, joten voisin hyvin suositella Roota kaverilleni, oli hänen tyylinsä mikä hyvänsä.
Onko tuntien ilmapiiri liian rento tai liian vakava?
Niina V: Rento ja mukava. Harjoitukset otetaan tosissaan, mutta ei liian tiukkapipoisesti. Kaikki ei aina onnistu helposti tai ensiyrittämällä, on hyvä että niihin tartutaan ja mietitään miten tilanteen voisi korjata, mutta ei mitenkään haukuta tai moitita, siitä ei ainakaan minulle olisi kuin haittaa.
Onko motivaatiosi soittaa kitaraa noussut?
Niina V: Ehdottomasti, motivaatio nousee aina kun opin jotain uutta. Niin kuin aina uutta opetellessa, kitaransoittoa opetellessakin välillä turhautuu ja masentuu kun en kehity omasta mielestäni tarpeeksi nopeasti tai ymmärrä teoriaa, mutta sellaista se on aina kun tosissaan haluaa oppia. Onnistumisen ilo nostaa motivaatiota joka kerta.